Innokasta porukkaa Gasthaus Puomilan pihamaa täynnä. Alkuverryttely kävelyn muodossa käynnissä. Kaikki silmiinpistävästi odottavat hevosen saapumista. Yhdeksänvuotias ruuna Ruiskumestari taitavan ohjastajan käsissä on pian täällä.
Ja sieltähän Ruiskumestari saapuu! Komeasti askel käy pitkin koivukujaa.
Reki pysähtyy talon edustalla parveilevan väkijoukon eteen ja alkaa innostunut kuhina, kun ensimmäiset kyydittävät alkavat siirtyä kohti rekeä. Hyvillä mielin koko ajan kirkastuvassa säässä porukka reessä vaihtuu ja matkan teko maistuu.
Matkan teko käy sekä reessä istuen, että myös jalaksilla seisoen. Mukava lähes pari tuntinen ulkoilu, kävelyn, pulkkamäen, rekiajelun ja leppoisen rupattelun ja yhdessäolon parissa jatkuu sisätiloissa, jossa alkajaisiksi Diakonissa Sari Määttä pitää lämpimän ja erillaisuutta arvostavan tuokiohetken.
Ihanat elämänmyönteiset leikit ja laulut johdattavat porukan maittavan lounaspöydän ääreen, jonka kruunaa laskiaispulla, kera kahvin tai mehun.
Mukavan päivän päättävät mukaansa tempaisevat karaoke esitykset!